TESO ry:n sihteeripalveluiden tuottaja on nyt e-Assari

e-Assari on TESO ry:n uusi sihteeripalveluiden tuottaja

TESO ry vaihtoi sihteeripalveluiden tuottajaa keväällä 2020. Uusi sihteeripalveluiden tuottaja on e-Assari ja Isabell Frondén. TESO ry on päättänyt kehittää toimintamallejaan vastaamaan paremmin nykyajan haasteita. Kehittämisen kohteita ovat mm viestinnän parantaminen erityisesti jäsenten eduksi. Virpi Pitkänen ja Avitas Pirkkalasta hoiti sihteeripalveluita vuodesta 2016.

e-Assari on vuonna 2019 perustettu virtuaalinen assistenttitoimisto. e-Assareiden tavoitteena on olla osana TESO ry:n tiimiä ja olla aidosti osana TESO ry:n toimintaa. Toiminnallaan e-Assari ja Isabell Frondén pyrkii

edesauttamaan palveluillaan toiminnan kehittymistä mm. ottamalla yhdistykselle käyttöön uusia toimintamalleja sekä raikastaa yhdistyksen markkinointia. Tarkoituksena on myös raikastaa ja modenisoida yhdistyksen imagoa.

e-Assarin tahtotila on voimakkaasti orientoitunut kasvattamaan toimintaansa luovasti merkittäväksi liiketoiminnaksi. Tavoitteena on luoda uusia työpaikkoja ja ratkaista yritysten resurssoinnin tarpeita modernisti hyödyntämällä digitalisaation loputtomia mahdollisuuksia. e-Assarin #timanttiassarit eivät pelkää erottautua joukosta eivätkä karta haasteita.

e-Assari tarjoaa kattavasti assistenttipalveluja helpottamaan kiirettä ja tehostamaan toimintaa. Palvelut kattavat mm. tyypillisimmät hallinnon tehtävät, joiden lisäksi palvelukokonaisuutta täydennätään monipuolisilla täydentävillä palveluilla. Toiminta perustuu asiakaslähtöiseen, ratkaisukeskeiseen ja kehittävään palveluasenteeseen. Työt tehdään ns. virtuaalisesti eli etänä. Lue lisää e-Assarin palveluista täältä.

Jaa

Ajankohtaista

Kädet ympyrässä pitävät kiinni toisiaan ranteista, jäsenyys.

TESO vuosikokous

Teson sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 1.12.2023.  Avaa vuosikokouksen pöytäkirja tästä. Facebook Twitter Dribbble Behance Facebook Twitter Dribbble Behance Jaa Ajankohtaista

Read More »
Teson pikkujoulut

Teso ry:n Pikkujoulut 1.12.2023

Facebook Twitter Dribbble Behance PIKKUJOULUT LÄHESTYVÄT, ILMOITTAUDU MUKAAN! Avaa kutsu tästä Facebook Twitter Dribbble Behance Jaa Share on facebook Share on linkedin Share on twitter

Read More »

Torikahvit 18.11. klo 14:00

Facebook Twitter Dribbble Behance OSALLISTU TESON TORIKAHVEILLE VIRTUAALISESTI Teso Ry:n jäsenten Torikahvi-tapahtuma järjestetään jälleen virtuaalisesti Teams-kokouksena.  Tule langoille perjantaina 18.11. klo 14:00 ja vaihda ajatuksiasi

Read More »

TESO ry onnittelee Auli Härkälää

Sastamalan vuoden yrittäjänainen on Auli Härkälä (Tupahoiva) TESO ry onnittelee lämpimästi Sastamalan vuoden yrittäjänaiseksi palkittua Auli Härkälää (Tupahoiva) pitkästä urasta ja hienosta tunnustuksesta.   Tupahoiva toiminut

Read More »

Uutisia sote-alalta

Espoolta uusi ratkaisu päiväkotien henkilöstöpulaan: Johtajille palkankorotus(Helsingin Sanomat) Hoitajien työriitaan sekava sopu – tämä tiedetään nyt hoitajien uusista palkoista (Iltalehti) 25 filippiiniläishoitajan piti elokuussa saapua

Read More »

Sote-alan uutisia kootusti

Ajankohtaisia uutisia sote-alalta Lue sote-alan ajankohtaiset uutiset helposti linkin takaa.  THL: sote-ammattilaisille ei toistaiseksi suositella syystalven koronarokotetehostetta (THL) Tehyssä peukutetaan Siun soten aloittamaa uutta palkanlisää

Read More »