Teso ja Hoitajapula

Hoitoalan palkat ovat rapautuneet viimeisien vuosikymmenten aikana. Jo 80-luvun lopulla Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Heikki S. Von Hertzen suunnitteli päivittäistä ilmasiltaa Kuopiosta Helsinkiin Helsingin sairaaloiden hoitajapulan helpottamiseksi.

Hanke kaatui 90-luvun lamaan. Yhtäkkiä meillä olikin hoitajia jonoiksi asti ja ei ollut enää puhettakaan hoitajapulasta. Ongelma siis korjaantui ns. itsestään. Asialle ei tarvinnut tehdä mitään. Talous jyskytti iloisesti eteenpäin ja 2000-luvulla meillä alkoi taas olemaan pulaa mm. lähihoitajista. Samaan aikaan meillä oli työttömiä, joten valtiovalta päätti tehdä lähihoitajan koulutuksesta työvoimapoliittisen ratkaisun yhtenä tetris-kapulana. Soveltuvuuskoe poistettiin ja sisäänpääsyä helpotettiin. Tämä toi myös ongelmia mukanaan ja nykyisin soveltuvuuskokeet ovat palanneet.

Vuonna 2007 puhuttiin ”Sari Sairaanhoitajasta”. Tehy lakkoili ja sai muitakin julkisen alan liittoja lakkoihin mukaan. Tuolloin Tehy sai kuoppakorotuksensa, mutta se veti mukanaan muita julkisen alan palkkoja ylöspäin ja suhteellinen korotus jäi haaveeksi ja kuoppa säilyi. Ongelmaksi muodostui se, että rapautimme kilpailukykymme suhteessa muihin Euroopan valtioihin laajalla palkankorotuksilla ja tämä aiheutti talouden polvien notkahduksen, mitä tänäkin päivänä Etelärannassa muistellaan varoittavana esimerkkinä. Tässä on yksi syy miksi tänä päivänä työnantajapuoli suhtautuu hyvin kriittisesti sote-alan palkankorotuksiin.

Jokainen pieni perheyritys tai yhdistys on varmasti miettinyt miten huolehtia työntekijöistä niin, että he pysyvät työpaikallaan. Työntekijöiden myötä me joko nousemme tai kaadumme.

Tänä päivänä olemme tilanteessa missä koetetaan lähinnä selviytyä jatkuvilla vuoropuutteilla ja sijaistuksilla. Tilanne on muuttunut todella huolestuttavaan suuntaan viimeisen 5 vuoden aikana.

Sairaanhoitajien ja lähihoitajien ammatin vetovoima on joko lähes hävinnyt tai heikentynyt huolestuttavissa määrin. Hakijamäärät koulutuksiin ovat pudonneet vuosi vuodelta. Samaan aikaan eläköityvien hoitajien määrä nousee.

Tällä hetkellä eri puolilla maatamme suljetaan osastoja joko tilapäisesti tai pysyvästi hoitajapulan johdosta. Asumispalvelut eivät vedä, koska ne eivät täytä uutta hoitajamitoitusta. Nyt asumispalveluihin kuuluvat ihmiset makaavat terveysasemien vuodepaikoilla ja erikois-sairaanhoidossa makaa ihmisiä, joiden paikka olisi terveysaseman vuodeosasto.

Ongelma koskee tänä päivänä niin julkisia kuin yksityisiä palveluntuottajia. Mitä nyt olisi tehtävä?

Yhtenä ratkaisuna tähän ongelmaan on esitetty monin paikoin palkkojen selvää nostoa. Heikko palkkaus on varmasti yksi suurimmista syistä alan houkuttelevuuden rapautumiseen. Tässä on ongelmana tuo edellä mainittu pelko palkan korotusten leviämisestä muille aloille, jolloin alan palkkojen vivuttaminen palkkakuopasta ei toteudukaan. Toisena ongelmana tässä voi olla liian lyhyt lystin maksajien jono. Hyvinvointialueet eivät halua lähteä tarkistamaan hintoja vastaamaan palveluntuottajien muuttuvia palkkakustannuksia.

Yhtenä toimivana ratkaisuna tähän voisi olla kohdennettu verotus, missä hoitoalan palkkojen verotusta laskettaisiin 10 – 20 prosenttia. Tämä kohentaisi välittömästi hoitajien maksukykyä. koska sehän on se mikä itseasiassa on ratkaisevassa roolissa. Se ei myöskään nostaisi työnantajien palkkakustannuksia ja jo sovituiden sopimusten raameissa olisi helppo pysyä.

Ja jos oikein innostutaan, niin hoitoalan henkilöstölle valtio voisi kohdentaa asuntolainan korkotukeen 20 prosentin lisää, mikä kannustaisi hoitoalan työntekijöitä omistusasumiseen ja tätä kautta asumismenojen putoamiseen. Asuntolaina myös sitouttaa sekä työhön, että paikkakuntaan. Tämä olisi sitä kansankapitalismia.

Ennen kuin enempää alan keulimaan, niin täytyy todeta tässä vaiheessa ettemme voi välttämättä vaikuttaa työnantajina näihin asioihin.

Yhdistyksenä voimme lobata päättäjiä em. asioista ja koettaa vaikuttaa hoitoalan vetovoimaisuuden lisäämiseen.

Voimme kuitenkin vaikuttaa työnantajina omalla työpaikallamme  moneen eri asiaan, mikä vaikuttaa työn vetovoimaan. Palkassa tulee oikeastaan katto siinä kohtaa vastaan, missä liikkuu kannattavuuden raja. Emme voi lähteä palkkakilpailuun, ellei tilaaja ole valmis maksamaan enemmän palvelusta mitä tuotamme.

Jokainen pieni perheyritys tai yhdistys on varmasti miettinyt miten huolehtia työntekijöistä niin, että he pysyvät työpaikallaan. Työntekijöiden myötä me joko nousemme tai kaadumme.

Bonusjärjestelmä on yksi mahdollisuus koettaa sitouttaa työntekijöitä. Bonuksen suuruus korreloi suoraan yrityksen/yhdistyksen tulosta. Tulokseenhan vaikuttaa mm. sairaspoissaolojen määrä, sijaisuuksien määrä, vajaatäyttö, hukkaruoka, energian kulutus, sopimuksien sisältö ja laajuus, vakuutukset, työvuorojen suunnittelu ja resurssien käyttö ja kohdentaminen. Ja tietysti hinnoittelu.

Toisena jo paljon käytettäväkin keino on erilaisten etuuksien käyttö. Lounas- liikunta- virkistysseteleiden tarjoaminen työntekijöille. Autoetu on avainhenkilöille hyvä sitouttamiskeino. Työnantaja voi myös auttaa asunnon etsimisessä ja mahdollisen takuuvuokran sijaan taata vuokranantajalle työntekijänsä vuokran vakuus eli toimii takaajana.

Yksi tärkeä asia on tänä päivänä yrityksen brändi ja maine. Jos yritys on maineessa, että siellä pidetään hyvää huolta työntekijöistä, toimitaan ympäristövastuullisesti, ollaan aktiivisesti ympäröivän yhteisön kanssa vuorovaikutuksessa ja huomioidaan verojalanjälki ( suositaan paikallisia tuottajia ja palveluita, käytetään kotimaisia raaka-aineita ja materiaaleja ) on yritys saavuttanut hyvän aseman missä on vetovoimaa.

Yhtenä mahdollisuutena näen, että paikalliset yritykset laajentavat ja syventävät yhteistyötä keskenään. Näitä voisi olla mm. työntekijäpoolit, yhteiset työnohjaukset, keskitetyt hankinnat, yhteiset koulutukset ja yhteiset retket, virkistys jne. toiminta. Keskitetyillä hankinnoilla olisi mahdollisuus saada samankaltaisia toimitusetuja ja hintoja kuin mitä suuret toimijat alalla saavat.

Koetin koota tähän niitä keinoja joilla voi saada vetovoimaa lisää ja/tai lisätä sitoutumista. Näitä kaikkia on jo käytössä jossain määrin ja tarkoitukseni onkin enemmän herättää ajatusta, että on paljon muutakin kuin palkka, jolla voimme parantaa houkuttelevuuttamme.

Pekka Riihimäki
Puheenjohtaja, TESO Ry