Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) kertoi tiedotustilaisuudessa hallituksen sote-uudistuksen valmistelun etenemisestä. Hallituksen tavoitteena on, että jatkossa ihmiset saisivat laaja-alaisten sosiaali- ja terveyskeskusten kehittämisen myötä tarvitsemansa avun yhdestä paikasta. Hallituksen aikomuksena on myös tiukentaa perusterveydenhoidon hoitotakuuta nykyisestä kolmesta kuukaudesta viikkoon. Tämän toteuttamiseksi uusia lääkäreitä arvioidaan tarvittavan tuhat. Joulukuussa hallitus käynnistää valtionavustushaun, jossa kunnille jaetaan kehittämisrahaa sote-keskus-ohjelman toteuttamiseen. Yhteensä rahoituksen määrä ensi vuodelle on 70 miljoonaa euroa.

Ministeri Kiurun mukaan kyseessä on pysyvä menolisäys, eli kun jonot on saatu purettua, raha on tarkoitus vakiinnuttaa jonojen poissa pitämiseksi myös jatkossa. Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan lakiesitystä hoitotakuusta. Kiuru muistuttaa, että tälläkin hetkellä jo yli 40% suomalaisista pääsee tarvitsemaansa hoitoon viikossa. Osa kuitenkin joutuu odottamaan hoidontarpeen arvioinnin jälkeen hoitoa jopa useita viikkoja ja tähän tavoitellaan muutosta.

Kiuru korostaa, että terveyskeskusten vetovoimaa on parannettava. Kiurun mukaan valtakunnallisia eväitä ja rahoitusta tähän annetaan, mutta kuntien omaksi pohdittavaksi jää, miten houkuttelevuutta käytännössä saadaan lisättyä. Perusterveydenhuollossa on tällä hetkellä 300 lääkärin virkaa auki ja ainakin nämä virat hallitus haluaa ensimmäiseksi täyttää. Kiuru painottaa, että moniammatillisen yhteystyön ja työnjaon kehittämistä tarvitaan, samoin tutkimus- ja kehittämistyön mahdollisuuksien tarjoamista. Näillä keinoin lääkäreitä voitaisiin saada houkuteltua yksityiseltä puolelta terveyskeskuksiin.

Kiuru tuo esiin myös ongelman siinä, että sosiaali- ja terveydenhuollon pääpaino on nyt erikoissairaanhoidossa. Hallituksen tavoitteena on, että ongelmiin voitaisiin jatkossa yhä enemmän puuttua jo perusterveydenhoidossa, sillä nykyään esimerkiksi nuorten mielenterveysongelmia hoidetaan erikoissairaanhoidossa yhä enemmän.

Aiheesta voi lukea lisää Iltalehden uutisesta.

Valikko