Mitä ottaa huomioon yrityskauppoja valmisteltaessa

yrityskaupan valmistelu

Tervehdys TESO ry:n hallituksesta. Me hallituksessa teimme demokraattisen päätöksen aloittaa blogien kirjoittamisen ja minä hävisin! Olen Mikko Helander ja olen ollut hallituksessa jo kaksi kautta. Nyt on jo kolmas kausi menossa ja yksi kausi kestää kaksi kalenterivuotta. Minä valitsin blogikirjoitukseni aiheeksi yrityskaupat, sellaiset kokeneena kolme kertaa. Kaksi kertaa olemme vaimoni kanssa kokeneet ostajan asemasta yrityskaupat ja kerran myyjän roolissa.

Yrityskauppa on mielenkiintoinen tapa esimerkiksi aloittaa yritystoiminta tai laajentaa jo olemassa olevaa toimintaa. Yrityskaupoilla voidaan myös vaikuttaa kriittisesti yrityksen kasvustrategiaan myymällä esimerkiksi tytäryhtiö tai osa liiketoiminnasta, jotta ydintoimintaa voidaan tehostaa. Onnistuneiden yrityskauppojen yhtenä tärkeimpänä avaintekijänä on omasta kokemuksestani löytää hyvä välittäjä kaupalle, sekä tietenkin hyvä kaupan kohde ja myytäessä taas tehdä kattava ostajaehdoikkaiden kartoitus. Tärkeää on toki myös ostaessa tutustua hyvin myyjäyrityksen esittämiin asiakirjoihin. Hyvät ja kunnossa olevat paperit eivät välttämättä kuitenkaan kerro yrityksen kunnosta mitään tai siitä kuinka yritystä on hoidettu ja johdettu. Due Diligence eli yritystarkastus, ei myöskään välttämättä nosta esille kaikkea huomioinarvoista, vaikka Due Diligence -prosessissa tutkitaan myytävän liiketoiminta, kirjanpito, tilinpäätös sekä oikeudellinen ja verotuksellinen asema. Lisäksi prosessissa selvitetään taseen ulkopuoliset vastuut, analysoidaan sopimukset ja hahmotetaan yrityskaupan mahdolliset riskit. Due Diligence -prosessissa oleellista onkin osata kysyä juuri oikeat kysymykset.

Jos olet päättänyt käyttää yrityskaupassa välittäjää, erityisen tärkeään asemaan nousee tuolloin välittäjän kanssa tehty sopimus. Välittäjän kanssa tehty sopimus valtuuttaa välittäjän neuvotella kaupasta sekä kaupan ehdoista. Jos välittäjälle on annettu selkeitä ohjeita ja reunaehtoja, niin sopimuksessa on esitettävä selkeästi sanktio, joka määrätään välittäjälle mikäli välittäjä toimisi vastoin ehtojasi tai jättäisi tarkastamatta sinulle tärkeät sopimuskohdat, joista olette jo aiemmin keskustelleet ja sopineet. Kauppatilanteessa et välttämättä osaa kiinnittää huomiota kaikkiin tärkeisiin ehtoihin tai yksinkertaisest et vain jaksa.

”Yrityksen myynti, jonka olet rakentanut alusta alkaen, on henkisesti raskas prosessi ja päivä, kun yritys myydään jännittää, vaikka olet siihen jo valmistautunut.”

Vaimoni Kati Helander myi yrityksensä kesäkuussa 2018. Ostaja tutki kirjanpidon viideltä vuodelta ja tämän lisäksi ostaja esitti kysymyksiä reilu 200! Näiden lisäksi piti täyttää erilaisia papereita ja kävimme läpi myyjäyrityksen (vaimoni yritys) toimintatavat sekä kävimme läpi henkilöstöasiat. Toimitilat käytiin läpi ja kartoitettiin niiden mahdolliset puutteet, jotka saattaisivat tuoda haasteita liiketoimintaan. Kaikki tämä tuntui raskaalta, mutta tosiasiassa se ei kuitenkaan ole niin raskasta eikä vaikeaa. Se on työtä mitä yrittäjät muutenkin tekevät. Myydään sekä hankitaan tavaraa ja palveluita, pyydetään tarjouksia ja tutustutaan eri toimijoihin ja valitaan itselle sekä yritykselle parhaat yhteistyökumppanit.

Tarkistuslista yrityskaupan valmistelua varten

  • Päätös myydä tai ostaa osa tai koko liiketoiminta
  • Pohdinta mitä yrityskaupoilla tavoitellaan, halutaanko mm. aloittaa liiketoiminta, laajentaa jo olemassa olevaa toimintaa tai tehostaa ydintoimintaa
  • Yrityksen arvonmääritys
  • Yrityskaupan muoto, tehdäänkö kauppa liiketoiminta- tai osakekauppana
  • Mahdollisen myynti-ilmoituksen tekeminen ja harkinta kannattaako myydä omalla nimellä vai anonyymisti
  • Hyvä kaupan kohde tai ostajaehdokkaiden kartoitus
  • Mihin yrityskaupan eri vaiheissa haluaa mahdollisesti käyttää ammattilaisen apua
  • Due Diligence -prosessiin valmistautuminen perehtymällä tarkkaan esitettyihin asiakirjoihin etukäteen
  • Varaudu prosessiin kestoon, joka voi kestää jopa vuoden

Miksi myydä yritys? Miksi myydä oma elämäntyö?

Nämä ovat sellaisia kysymyksiä, joihin ei ole selkeää vastausta. Joku myy, kun ei ole jatkajaa omassa lähipiirissä yritykselle, joku on väsynyt, jonkun on pakko myydä, kun kunnat tai kuntayhtymät eivät osta palveluita, ettei leipä riitä pöytään tai muutoin ei pysty kehittämään omaa liiketoimintaa. Vielä en tähän päivään menessä ole kuullut, että kukaan terveys- ja sosiaalialan palveluita tuottavista yrityksistä olisi myynyt yrityksensä rahan takia. Syitä on monia ja rahakin toki voi jollekin olla syy joka sysää yrittäjän tekemään päätöksen ryhtyä henkisesti raskaaseen myyntiprosessiin. Oli syy mikä tahansa, muista valmistautua huolella yrityskauppoihin sen sattuessa kohdallesi, olitpa sitten myyjä tai ostaja.

Mikko Helander, hallituksen jäsen

Jaa

Ajankohtaista

Kädet ympyrässä pitävät kiinni toisiaan ranteista, jäsenyys.

TESO vuosikokous

Teson sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 1.12.2023.  Avaa vuosikokouksen pöytäkirja tästä. Facebook Twitter Dribbble Behance Facebook Twitter Dribbble Behance Jaa Ajankohtaista

Read More »
Teson pikkujoulut

Teso ry:n Pikkujoulut 1.12.2023

Facebook Twitter Dribbble Behance PIKKUJOULUT LÄHESTYVÄT, ILMOITTAUDU MUKAAN! Avaa kutsu tästä Facebook Twitter Dribbble Behance Jaa Share on facebook Share on linkedin Share on twitter

Read More »

Torikahvit 18.11. klo 14:00

Facebook Twitter Dribbble Behance OSALLISTU TESON TORIKAHVEILLE VIRTUAALISESTI Teso Ry:n jäsenten Torikahvi-tapahtuma järjestetään jälleen virtuaalisesti Teams-kokouksena.  Tule langoille perjantaina 18.11. klo 14:00 ja vaihda ajatuksiasi

Read More »

TESO ry onnittelee Auli Härkälää

Sastamalan vuoden yrittäjänainen on Auli Härkälä (Tupahoiva) TESO ry onnittelee lämpimästi Sastamalan vuoden yrittäjänaiseksi palkittua Auli Härkälää (Tupahoiva) pitkästä urasta ja hienosta tunnustuksesta.   Tupahoiva toiminut

Read More »

Uutisia sote-alalta

Espoolta uusi ratkaisu päiväkotien henkilöstöpulaan: Johtajille palkankorotus(Helsingin Sanomat) Hoitajien työriitaan sekava sopu – tämä tiedetään nyt hoitajien uusista palkoista (Iltalehti) 25 filippiiniläishoitajan piti elokuussa saapua

Read More »

Sote-alan uutisia kootusti

Ajankohtaisia uutisia sote-alalta Lue sote-alan ajankohtaiset uutiset helposti linkin takaa.  THL: sote-ammattilaisille ei toistaiseksi suositella syystalven koronarokotetehostetta (THL) Tehyssä peukutetaan Siun soten aloittamaa uutta palkanlisää

Read More »