Blogi: Kuinka ratkaista hoivakotien hoitajamitoituksen ongelmia?

Viime aikoina esille on noussut tuo hoitajamitoituksen nosto 0,7:ään ympärivuorokautisessa vanhusten asumispalvelussa uuden hallituksen toimesta. Ajatus on hyvä mutta valitettavasti tämä mitoituksen nosto ei ole ratkaisu ongelmaan.

Miten tähän tultiin?
Tämä vyyhtihän lähti purkautumaan kun yksi iso toimija jäi kiinni laiminlyönneistä Kristiinankaupungissa. Yhtenä ongelmana oli jatkuva henkilöstön alimitoitus. Työvuorolistoilla oli kummia nimiä. Ihmisiä joita kukaan ei ollut nähnyt koko hoivakodilla. Toiminnan koko laajuus alkoi valjeta valvoville viranomaisille ja suurelle yleisölle. Löytyi laiminlyöntejä toisistakin yrityksistä ja myös julkisen puolen paikoissa oli vakavia puutteita. Vanhustenhoivan kupla oli puhkaistu.

Viranomaisten ja yleisön reaktiot olivat ymmärrettäviä. Päitä vaadittiin vadille ja niitä myös saatiin. Syntyi kova poliittinen paine ratkaista tämä ongelma jollain tavalla ja osoittaa että kyllä meillä huolehditaan hyvin vanhuksista ja että valvonta on ollut riittävää ja tasokasta. Alkoi “käsienpesu viikot” niin tilaajapuolella, kuin valvovien viranomaisten parissa kuntatasolla.

Jostain sitten pullahti tämä 0,7 luku julkisuuteen ja jos yksikään asettui kyseenalaistamaan tätä, niin hänet kivitettiin julkisessa keskustelussa. Edelleenkin on vaikeaa löytää tilaa järkevälle ja rakentavalle keskustelulle miten tämä ongelma tulisi ratkaista.

Ratkaisuna tähän mitoitukseen olisi porrastaa mitoitus hoitoisuuden mukaan. Jo nyt on kehitysvammapuolella käytössä 4-5 portainen hoitoisuusmittari missä potilaan/asiakkaan/asukkaan hoitoisuus on jaoteltu viiteen eri ryhmään ja näin voidaan kohdentaa resurssit sinne minne ne kuuluvatkin.

Samalla menetelmällä voidaan jakaa ikäihmisten asumispalvelussa asukkaat hoitoisuuden mukaan ja näin kohdentaa resurssit ja hinnoittelu oikein. Meillä on jo nyt käytössä erilaisia mittareita joita voidaan hyödyntää jaottelussa. Tällä tavalla resurssien porrastus vapauttaa resursseja sieltä mistä niitä voidaan hoidollisin periaattein vapauttaa ja kohdentaa taas sinne missä tarve on suurempi.

Toisena ratkaisuna näkisin asumispalveluiden suositusten höllentämisen. Näitä suosituksia mitä mm. Valvira on tehnyt ja joita noudatetaan kunnissa kuin lakia. Tässäkin mallissa on taustalla hyvää tarkoittava ajatus, mikä on sitten kääntynyt itseään vastaan. Vielä 80-ja 90-luvun alussa ikäihmiset asuivat pienissä kodinomaisissa kodeissa mm. rintamamiestaloissa, missä tilaa oli ehkä 6-8 vanhukselle ja missä hoito ja huolenpito oli kyseisen kodin ja sen vetäjän näköinen – omintakeinen ehkä, mutta hyvin lämmin. Tästä alan evoluutio vei vähitellen nämä pienimmät paikat ja tilalle tuli suuremmat tilavaatimukset ja ilman muuta hyvänä puolena tuli myös vaatimuksia, mitkä tähtäsivät turvallisuuteen mm. sprinklaukset ja savuilmaisimet.

Suosituksia kehitettiin edelleen ja viimein oltiin tilanteessa että yhden hoivapaikan rakentaminen maksoi 100-120 tuhatta euroa. Tämä osaltaan nosti asumispalveluiden hintaa siinä määrin, että tilaajat joutuivat niukkenevien resurssien ja kasvavien kustannuksien johdosta etsimään muita keinoja toteuttaa lakisääteisen palvelun. Kunnat siis löysivät tähän ratkaisuksi kotipalveluun resurssoinnin ja ihmisiä hoidetaan tänä päivänä entistä huonokuntoisempina kotonaan ja aina ajoittain saamme lukea näistä räikeimmistä ylilyönneistä mediasta.

Kunnat ovat ulkoistaneet hoivakodit kerrostaloihin missä naapurit sydän syrjällään seuraavat sitä muistihäiriöistä vanhusta, joka pakkasella pyrkii vähissä vaatteissaan lapsuudenkotiinsa, mitä ei enää ole olemassa.

Voisiko näitä suosituksia höllentää? Nythän me olemme nähneet, että laadukas asumispalvelu ei tarkoita kiveä ja lasia.

Jos vanhus joutuu makaamaan lattialla yöllä 4 tuntia ennen kuin kukaan tulee hänen luokseen ja auttaa hänet takaisin vuoteeseen, niin minä en ymmärrä mitä tuossa on enää laadukasta, inhimillisyydestä puhumattakaan?

Me Terveys – ja Sosiaalialan Yrittäjissä Teso ry:ssä pienet perheyrittäjät ja säätiön työntekijät olemme olleet jo pitkään hyvin huolissamme tästä suunnasta ja toivoisimme, että alalle palautettaisiin inhimillisyys, ihmisen näköinen ja kokoinen kohtaaminen ja ihmisen arvostus.

(Blogi julkaistu alunperin Helsingin Sanomien Yleisönosastolla)